perjantai 19. kesäkuuta 2015

And it all started with a cat

Kun päätin lähteä vaihtoon mitä minä toivon saavuttavani sillä? Toivoin, että itsenäistyisin ja oppisin olemaan rohkeampi ja avoimempi ja toimimaan uusien ihmisten kanssa uudella kielellä. Mutta ennen kaikkea suurin toiveeni oli saada toinen perhe toisessa maassa, jota jäisin kaipaaman ja jonka luokse olisi ihana palata ja niin että heidän kotinsa olisi myös minun kotini.
 Valitettavasti, en tiedä onko vika minussa vai missä, en tunne löytäneeni itselleni toista perhettä ja kotia. Ensimmäisessä perheessäni päällimäinen asia jonka opin, oli elämään kunnollisen stressin alaisena, eli sieltä ei todellakaan minkään tyyppistä "rakasta perhettäni" löytynyt. Uuden perheen kanssa minulla meni oikein hyvin. He olivat ymmärtäväisiä, kilttejä ja tiesivät mitenkä teini-ikäisen ihmisen kanssa eletään. Jostain syystä en tunne missään vaihessa saaneni heidän kanssaan sellaista suurta kiintymystä aikaiseksi. En tiedä onko minulla kiintymis ongelmia tai jotain muuta vaikka meillä meni oikein hyvin ei tällä saralla saatu kyllä melkin mitään aikaiseksi. En kuitenkaan välinpitämättömänä ole heidän kanssaan ja aion jatkossakin pitää heihin yhteyttä ja palata Italiaan heitä tapaamaan, eihän sitä tiedä, jos saan heihin yhteyden pidettyä, jos vaikka saisimme rakennettua välillemme jonkin sortin syvempääkin kiintymystä.
It's all about finding yourself
Joka tapauksessa tämän vuoden aikana olen oppinut monia asioita. Olen tietenkin oppinut uuden kielen, jonka opiskelu on kylläkin edelleenkin ihan kesken, mutta yleishommat osaan sillä puhua. Olen nykyään avoimempi ja minun on helpompi puhua ihmisten kanssa. jos meillä on edes jotain samoja kiinnostuksen aiheita. Olen oppinut italialaisen elämän tavan ja maan kulttuurin, ja toki myös ihastunut tähän mahtavaan maahan. Olen oppinut että jos jokin ei toimi tee asialle jotain ja sen että pärjään myös yksinkin. Ennen kaikkea olen kuitenkin oppinut sen miten tärkäitä ne sinun omat ystävät ja perheesi ovat ja miten mahtava maa Suomi on.
Että siis jos joku haluaa oppia arvostamaan sitä kämättävää äitiä tai ärsyttävää siskoa suosittelen vaihtovuotta, lupaan että opit näkemään vanhan elämäsi aivan toisela tavalla. Ja vaihtovuosi siis auttaa saamaan kyllä aivan uudenlaisen kuvan itsestäsikin, sillä täällä on paljon aikaa miettyä asioita ja siis en tiedä tätä on vaikea selittää mutta jotenkin sitä vaan tajuaa myös itseään paremmin tämän vuoden jälkeen. Sitä voisi kai vähän sanoa että tämä oli minulle kuin pyhinvaellus, eli tuskaa oli mutta kyllä kannatti!
Somethimes you need to take a step back to see the whole picture.
Kaikkialtahan sitä lukee että vaihtovuosi on vaikea ja kaikkea muuta kuin lomaa, mutta ei niihin asioihin voi vain silti valmistua kokonaan. Päällesi vain vyöryy asioita ja sinun pitää joka ottaa ne vastaan tai musertua niiden alle. Tulee hetkiä jolloin mikään muu kuin se oma koti ei tunnu hyvälle ja haluaisit lahteä takaisin, tässä vaiheessä selviää millä mielellä oikein lähdit tälle vuodelle.
Minulle ainoa asia joka esti minu kotiin paluuni oli minun ylpeyteni. Vaikka kuinka kotiin olisin halunnut en olisi kestänyt sitä häpeää jonka se liian aikainen kotiin paluu olisi minulle tuottanut, sillä sehän olisi ollut sama asia kuin luovuttaminen.
Suomessa ollessani olin erittäin itsevarma (ylimielisyyteen asti), ylpeä ja suorasanainen ihminen joka tiesi mitä halusi ja tekikin sen asian sitten siihen kuuluvalla tavalla ilman ongelmia, niimpä tänne tullessani vaikka tunsin kuinka itsevarmuuteni suorastaan murskattiin niin ainoa asia josta sain pidettyä kiinni oli ylpeyteni.
When you feel that you are not being yourself anymore.
En sitten tarkoita että kotiin lähteminen olisi häpeällistä niinkuin yleisessä mielessä, kunhan siihen on vain oikeasti joku syy, vaan sitä että minulle henkilökohtaisesti kotiin palaaminen keskenkaiken (eli siis luovuttaminen) olisi aiheuttanut häpeää eli siis en nyt ole tuomitsemassa niitä ihmisiä jotka lähtivät kotiin kesken oman vuotensa.
 Olen iloinen, että sain edes jostain pidettyä kiinni, sillä perheen vaihdon ansiosta kaikki helpottui eikä minulle tullut enää sitä tunnettä että haluan kotiin nyt heti tällä sekunnilla, vaan maltoin odotta nätisti loppuun asti.
Minusta tuntuu että luonteeni on kehittynyt täällä vähän sellaiseen normaalimpaan suuntaan eli tuo minu itsevarmuuteni on enemmänkin sellaista järkevää itseensä luottamista ja kykyjensä tuntemista, kuin sitä aikaisempa ylimielisyyttä. Tai no olen varmaan vieläkin ylimielinen mutta en ihan niin paljoa, sillä eihän täällä nyt mitää 90 asteen täyskäännöstä luonteeseen saada aikaiseksi.
Vaikeina aikoina auttoi paljon,se että koulussa minulla oli ystävä Anna jollekka varmaan meidän ystävyyden ensimmäiset 2-3 kuukautta kerroin(valitin) hänelle aina kaikesta mikä meni huonosti. Ja myös se että minulla oli aivan mahtava aluevalvoja auttoi todella paljon. Eli se että vaikka menikin huonosti kunhan minulla oli joku jollekka kertoa ongelmani, vaikka he eivät edes oikeasti auttaisi ollenkaan sekoittaisivat vain päätäni lisää auttoi paljon!
Minun vaihtovuoteni ei siis ollut se elämäni paras vuosi, vaikak hyödyllinenhän tämä olikin. Tämän loppu tuloksen olisi voinut kyllä arvatakin etukäteens illä alusta alkaen koko vaihtovuosi oli minun luonnettani vastaan. En ollut sosiaalinen, en pitänyt puhumisesta ja tykkäsin viettää aikaa yksikseni. En tykännyt asua muiden kotona ja no siis muutenkin siis ihan vastakohta koko tätä järjestelmää vastaan. Voisi kai siis sanoa että kaivoin omaa hautaani tänne tulolla, mutta ei se mitään!
Totuus on se että minulle ei ole ikinä tullut sitä kiintymystä, joka aiheuttaisi sen etten haluaisi palata kotiin. Tässä vuodessa on ollut paljon vaikeita asioita, jolloin on myös tuntunut etten kelpaa sellaisena kuin olen. Kyllä haluan edellenkin matkustella paljon ja muutta ulkomaille, mutta haluan pystyä tekemään seen niin että voin olla omaitseni.
Joka tapauksessa olen tyytyväinen siihen että lähdin vaihtoon, ja jos nyt saisin valita uudellen valitseísin tämän. Sen sijaan jos minulta kysyttäisiin lähtisinkö toisenkerran vaihtoon vastaus olisi ei. Mielestäni tämä oli erittäin hyödyllinen kokemus, joka oli kuitenkin sen verran raskas että sen tekee vain kerran.


Seuraavan kerran ulkomaille lähtiessäni en aijo asua jonkun toisen talossa sen toisen ehdoilla, vaan haluan pystyä elämää omaa elämääni Suomen rajojen ulkouolella.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

I'm not sure how this ends

Nyt ollaankin jo niin lopu suoralla että tämä on varmaan minun kolmanneksi viimeinen postaukseni!
Koulujenloppu oli viime keskiviikkona ja viimeisinä päivinä ainoa ohjelmamme oli katsella eri elokuvia. Kun koulu loppu mentiin koko luokan kanssa koulun viereiseen puistoon ja kun täällä on tapana kaataa vettä toisten pääle koulun loputtua niimpä siis mekin aloitimme juoksentelemaan puistossa vesipullojen kanssa. Oli muutes aika hauskaa vaikka lopussa kaikki kyllä näytettiin ihan uitetuille rotille!
Perjantaina kävytiin pienellä vaihtari porukalla Venetsiassa ja joillain oli vanhemmatkin jo saapuneet Italiaan niin oli kyllä kiva tavata vähän muidnekin vanhempia. Ei tehty oikein mitään ensiksi piti odotella kaikkia kun ihmiset olivat vähän missä sattuu ja Venetsia on aika sekalainen paikka niin siellä eksyy helposti mutta kunhan saimme porukan kasaan käytin kiertelemässä vähäsen ja toki myös syömässä pitsaa!
Nytten viikonloppuna käytiin isovanhepien luona ja rannalla. Mulla alkaakin olla jo aiak kiva rusketus!














Seuraavana päivänä naama hieman punainen!
5

tiistai 9. kesäkuuta 2015

We've come too far to give up who we are

Heh tällä viikolla hoidin vähän kesänvaatetus ostoksia. Minulla ei siis oikein mitään paitoja tai muita ollutkaan, mitä nyt talven aikana jotain jostain aina napannnut. En siis nyttenkään mitään vaatekkaappia saanut ostettua, sillä olenhan tunnetusti huono shoppailija, mutta yritystä kuitenkin jo löytyi!

hame ei uusi







Mitäs muuta... käytiin myös Fatiman yleisurheilu kisoissa ja isovanhempien luona, jossa keräsin kirsikoita, ja nytten kävin taas Auroran kanssa höyskyttelemässä kaupungilla. 
Jos joku muistaa sen pehmolelun josta oli kuva viime kerran kuin olin Auroran kanssa niin tänään olin ihan ostamassa sitä mutta sitten ne olikin LOPPU?!?!?! Voitte vain kuvitella minun pettymyksen...
Koulukin loppuu nyt  huomenna (10.06) ja kotiin lähtö häämottää ja tuntuu et ois kamala kiire tehdä kaikkea muttei silti saa mitään aikaiseksi. No pitää kai hoitaa sitten kaikki jutut jota en nyt kerkeä tekemään niin tänne palatessani!








Melkoinen prinsessa ;)

taisin teille viime kerralla luvata kuvan siitä kun seltän miltä tuntuu palata kotiin. Valitettavasti se on englanniksi eli toivottavasti ymmärrätte! (jos millään ette ymmärrä kysykää niin näen kyllä sen vaivan ja suomennan sen xD)



11

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Emotions aren't that hard to borrow

Tällä viikolla onkin tullut vietettyä paljon aikaa tämän USA;laisen tytön kanssa joka asuu siis tässä samassa kaupungissa. Mä kävin niillä syömässä ja myöhemmin viikolla muuten vaan hengailemassa ja sitten sunnutaina mentiin Siroloon rannalle ja höyskyttelemään muuten vaan. Oli aika kivapäivä vaikka se paikka oli tosi kaukana kun junalla meni 3h. Vaitettavasti hän siis lähtee jo nyt keskiviikkona niin ei kovin paljoa ehditty tekemään:( 
Tässä joku päivä käytiin myös jonkun näiden tuttujen häissä. Voin kyllä sanoa että näillä on kirkkoon mennessä tarkempi pukukoodi mutat sitten seremonian aikana ei löydy kyllä mitää käytöstapoja. Ihmiset vaan menivät ja tuivat sinne kirkkoon miten huvittivat ja puhuivatkin samaan aikaan seremonian kanssa, olin kyllä vähän kauhuissani että huhuh en viitsisi iknä tehdä tolleen jonkun häissä. Muuten häät oli kyllä iha kiva niissä vain syötiin liian myöhään esim. kakkoslautesen söin joskus 11 aikaan.
Koulu on jo melkein loppu ja tämä koko homma on muutenkin jo iha lopussa, kaikki onvat lähdössä kotiin ja hirmu outoo ja hassuu ja kaikkee :D Ja jos siis ette ole vielä tajunneet niin minulla ei ole hirveästi kirjoitus intoakaan eli katsokaa vain kuvia ja video ja jos on jotain jota haluat tietää kysy.

Tuosta puheen ollen haluutteko vielä toisen kysymyspostauksen vai riittikö se aikaisempi?

niin ja olen pahoilani panorama kuvien otto taidoistani xD



























18