When is an act of mercy actually an act of cruelty?

Mulla alkaa suoraan sanottuna olla aika pahasti pulaa kirjotettavasta, elämässä ei vaan tapahdu oikein mitään. Ensi viikolla onneks menen Roomaan mutta jos satutte omistamaan joitain postaus idoita niitä saa ehdotella!
Olin tässä nyt hetken yritäänyt olla dietillä, joka oli itseasiassa alkanut tuottaa tulostakin, kun istuimme ensimmästä kertaa taman perheen kanssa pöydän ääreen keskustelemaan asioista. Edellisistä kerroista minula oli vähän huonoja muistoja eli voitte kuvitella että olin tottakai hieman hermostunut.
Minulla on hermostuesani hieman tälläinen huono tapa eli en tosiaankaan tiedä mistä tämkin on siis tullut mutta minä hymyilen. Ja siis en mitään sellaista pientä suloista suunpielien nousua vaan siis ihan kunnon pepsodent hymyä joka ei varmaankaan vaikuta ihan normaalilta. Sillä ajatelkaapas olette valittamassa teillä väliaikaisesti asuvalle henkilölle hänen huonosta käytöksestään ja hän vain istuisi täydellisessä ryhdissä kunnon irvikissa hymy naamalla, niin mitäs ajattelisitte? Onko tyypillä ihan kaikki muumit laaksossa? Jep ja voin vain kuvitella että kun se minun hymy ei siis todellakaan näytäkkään yhtään luonnolliselle eli on varmaankin pelottavankin näköinen.

oikein mieltä rauhoittava, eikö totta?

Toisaalta en kyllä yhtään ihmettelisi jos nämä italialaiset eivät edes tajuaisi että se hymy ei ole luonnollinen, sillä ihminen joka tuntee minut sen nyt tajuaisi, mutta täällä olen huomannut (ainakin sen toisen perheen kanssa) että nämä eivät välttämättä tajua niitä pieniä minun tunnetiloistani kertovia merkkejä. Kaulakorun näpräämistä, outoa hymyilyä ja no jäykkyyden nämäkin huomaavat ja toki myös sen jos minun rintakehäni alkaa punertamaan mutta joka tapauksessa sellaiset pienemmät ei koko vartaloa ottavia merkkejä ei vaan huomattu.
Myös muistan joskus oikein liioitelleeni iloisuuttani jotain asiaa kohtaan, että hekin tajuaisivat että olen oikeasti ilonen ja tyytyväinen, sillä minulle on sanottu etten näytä innostumistani olleenkaan, mutta joka tapauksessa lopussa saan kuulla kuinka en vaikuttanut ollenkaan iloiselle tyytyväiselle tai kiitolliselle. 
Tuo kiitollisuus oli se juttu jota siellä haettiin. Mutta entä kun se jatkuva kiitollisuus alkaa tuntua työltä? Miten voit tuntea itsesi perheen jäseneksi jos tunnet olevasi jatkuvasti kiitollisuudenvelassa heille? He ovat kuiteskin sinut vapaa ehtoisesti ottaneet mutta sitten odottavat jotain ihmettä. Ei en sano etteikö pitäisi olla kiitollinen mutta sitä kiitollisuuden odotusta ei kuulu työntää toiseen namaan kokoajan.
Olisitte edes esittäneet että olitte pyytteettömästi mukana.

Lenkillä. Tää on kyllä vähä outo kyva kun toi tyttö on tossa tolleen oudosti :D

Tälläinen yleisesti aloitettu teksti muuttui näpäkästi sellaiseksi jossa valitan vanhasta perheestä, no käy se näinkin.
Jooh nyt takaisin aiheeseen. Pöydässä ei siis tällä kertaa tullut valeja käytöksestä (ainakaan paljoa xD) mutta dietille sanottiin ei. Olen siis tänne tultuani sairastellut paljon ja perheeni ja aluevalvojani sanoivta että dietti saa nyt odottaa Suomeen sillä tarvitset energiaa kaikkeen muuhun. Harmi sinäänsä mutta enköhän minä kestä. Muuten puhuttiinkin aika normaaleista aiheista eli vihdoin ja viimien suoranaisesti minun käytökseni ei ollut viallinen.
Koulussa tänään yksi luokkalaisitani ehdotti että koulun viimeisenä päivänä mentäisiin kokoluokka rannalle että minäkin pääsen heidän kanssa, joka kyllä kuulostaisi todella kivallle eli toivotaan että laitetaan tuo idea myös käytäntöön!
Ihmiseksi jolla ei ollut mitään kirjoitettavaa, mielestäni kirjoitin jo ihan tarpeeksi eli heippa vaan teillekin en jaksa tätä enää. Blogi ei siis todellakaan tule olemaan asia jota ikävöin sitten Suomessa...

39